Asiakkaanamme on vuosien mittaan ollut suuri joukko kokeneita työnhakijoita toimihenkilö-, asiantuntija- ja päällikkötason taustoin. Meille on kertynyt paljon kokemusta työnhakijoiden kohtaamista haasteista työnhaussa – samoin kuin onnistuneista toimintamalleista. Suunnittelemissamme ja toteuttamissamme F.E.C- ja RekryKoulutuksissa kokeneet työnhakijat ovat kehittäneet ja päivittäneet osaamistaan mm. digipalvelujen kehittämisen, kansainvälisen liiketoiminnan, liiketoiminnan kehittämisen, osto- ja hankintatoimen, IT-projektinhallinnan sekä digitaalisen markkinoinnin ja myynnin ajankohtaisista aiheista.
Toteutuksiin liittyvissä valintaprosesseissa eri toimialojen yritykset ovat tarkastelleet työnhakijoita ja tehneet valintoja omien kriteeriensä pohjalta. Prosessiemme kautta olemme tutustuneet tuhansiin CV/ansioluettelo -dokumentteihin ja yksi huomiomme liittyykin näihin – mikäli ne ovat puutteelliset, voi hyvä ehdokas jäädä valitsematta haastatteluun.
Tiivistimme tähän vinkkejä kokemustemme pohjalta:
Työnhaun dokumentit kuntoon – analysoi osaamisesi
Päivitä CV:si ja laadi saateteksti. Vaikka sinulla olisi hyvinkin pitkä työhistoria, suosittelemme silti enintään kahden sivun mallia. Ja harjoituksena voit kokeilla tiivistää ydinosaamisesi yhdelle sivulle – tämä vaatii karsimista mutta auttaa sinua tärkeimpien osaamisalueittesi tunnistamisessa ja esittelyssä. Muista että yritykset hakevat a) persoonaa, b) osaamista sekä c) motivaatiota. Motivaation merkitys on kasvanut viime vuosina tehtävissä, joissa koulutustaustalla ei ole kriittistä merkitystä tehtävissä onnistumiselle.
Kokemuksemme mukaan jopa 70-80% työnhaussa käytetyistä CV-malleista on visuaalisia kuvallisia dokumentteja. Ilmaisia visuaalisia CV-pohjia löytyy mm. canva.com -palvelusta. Muokkaa valmista pohjaa omannäköiseksesi – käytä sopivia värejä/elementtejä sekä ”tuoretta” kuvaa itsestäsi. CV-dokumenttia silmäillään ja sieltä haetaan avainsanoja jotka kuvaavat hakijaa ja tämän osaamista.
On hyvä aloittaa CV tiivistyksellä sinusta ja osaamisestasi, tiiviit lauseet, jotka lukemalla lukija saa ensimmäisen käsityksen sinusta ja osaamisestasi (”hakijaprofiili”). Tiivistyksessä voi myös tuoda esille tulevaisuuden näkökulmaa – tehtäviä tai osaamisalueita, joista olet erityisesti kiinnostunut. Tätä CV ei normaalisti tuo esille vaan on perinteisesti listaus menneestä.
Työnantajia kiinnostavat erityisesti lähivuosien työkokemus. Varhaiset työkokemukset kannattaa niputtaa CV:n loppuun (ja avata niitä tarvittaessa keskusteluissa). Muista että CV:n päätavoite on herättää rekrytoijan kiinnostus jotta saat kutsun haastatteluun. Pitkä ja vaikealukuinen CV (mm. pieni fontti, tasapaksu teksti, ei korostuksia jne) on työläs lukijalle – auta lukijaa tiivistämällä kokemuksiasi ja tuomalla tehtäviin liittyvät osaamisalueet ja onnistumiset/saavutukset selkeästi esille.
Saate on aina räätälöitävä dokumentti kohdeyrityksen ja/tai -tehtävän mukaan. Pyri esittelemään saatteessa sekä osaamisalueitasi että persoonaasi. Osoita myös perehtyneisyyttä kohdeyritykseen.
Päivitä Linkedin -profiilisi vastaamaan CV:tä. Varsinkin suorahaussa rekrytoijat käyvät aktiivisesti läpi Linkedin -profiileja löytääkseen sopivia ehdokkaita avoinna olevaan tehtävään. Linkedinin kautta pystyt myös itse hakemaan sopivia henkilöitä listallesi kontaktoitavaksi – ja lähestymään ko. henkilöitä myös.
Laadi lista kohdeyrityksistä ja toimialoista
Työnhakutoimet ovat tehokkaampia toteuttaa kun tunnistat kohderyhmän – sinulle potentiaaliset työnantajat – yritykset tai muut organisaatiot, joille haluat osaamistasi myydä. Listan laadinta on helpoin aloittaa nykyisistä kohtakteistasi; LinkedIn -verkostostasi, edellisen työpaikan sidosryhmistä (asiakkaat, yhteistyötahot). Lue talousalan julkaisuja & tutki alueiden kasvuyrityslistoja, niistä voit saada hyviä kohdeyrityksiä.
Pohdi ledellisiä työsuhteitasi ja mieti, millaiset tehtävät ja työympäristöt ovat olleet sinulle kaikkein mieluisimpia ja motivoivimpia. Huomioi myös harrastuksesi – voisiko siitä kentästä löytyä sinulle uusia polkuja?
Toimialalähtöinen yritysten listaaminen on yksi keino – valitse ala josta olet kiinnostunut ja hae kyseisen alan kasvuyrityksiä eri lähteistä. Analysoi mitkä nykyisistä osaamisalueistasi voivat olla ko. alalla erityisen kiinnostavia ja painota niitä työnhaun dokumenteissasi.
Kun saat aikaan mielestäsi kattavan listan kontakteineen, olet jo pitkällä valmisteluissa itse toimeen!
Lähestyminen – kuinka teet sen tehokkaasti?
Suunnittelu ja työnhakudokumenttien laadinta kannattaa tehdä huolella mutta nopeasti kannattaa myös aloittaa potentiaalisten työantajien lähestyminen – vain sitä kautta voi toteutua haastatteluja, joista voi kehkeytyä työtarjouksia.
Mikäli yrityksessä on avoin sinulle sopiva työpaikka haussa, lähetä hakemuksesi mieluimmin heti kuin viimeisenä hakupäivänä. Jos rekrytoinnista vastaavalle on mahdollisuus soittaa ennen hakemuksen lähettämistä, soita ja varmista että olet ymmärtänyt oikein tehtävän painotukset oikein jotta osaat nostaa omaa relevanttia työkokemustasi esille.
Huomioi myös että merkittävä osa työpaikoista täytetään ilman virallista hakua. Sinun kannattaa siksi lähestyä yrityksiä avoimen hakemuksen merkeissä. Tällöinkin on suositeltavaa ottaa selville kenelle hakemuksen voi lähettää (vs. tietojen tallennus yrityksen rekryjärjestelmään). Soitto päättäjälle – oikean henkilön yhteystietojen saaminen & mahdollinen lisäinformaatio yrityksen tilanteesta ja tarpeista antaa sinulle paremmat lähtökohdat räätälöidä avointa hakemusta. Myös tieto siitä, että ketään ei tarvita tällä hetkellä, säästää aikaasi – voit keskittyä yrityksiin, joilla on oikeita tarpeita tällä hetkellä.
On hyvin mahdollista lähettää 100 hakemusta saamatta vastausta yhteenkään – suosittelemmekin aina soittamaan vastuuhenkilölle (ja jos et tavoita, lähetä tekstiviesti jossa kerrot asiasi), jotta hakemus ja sinä saat tarvitsemasi huomion. Ja muista että on parempi saada ”ei kiitos tällä kertaa” -vastaus kuin jäädä odottamaan vastausta epätietoisena.
Jaksota työnhaun tekemistäsi – yhtenä päivänä keskity hakemaan ideoita ja kohteita sopiviksi työnantajiksi – toisena keskity lähettämään viestejä ja tavoittelemaan päättäjiä.
Tutki vaihtoehtoisia keinoja
Suoran työnhaun ohella kannattaa tutkia ja punnita vaihtoehtoisia polkuja työllisyyteen – yrittäjyys, kevytyrittäjyys, uudelleenkouluttautuminen tai täydennyskoulutus voivat olla hyviä vaihtoehtoja.
Työvoimakoulus voi olla yksi nopea täydennyskouluttautumisen keino tavoitteesi saavuttamiselle. Haku koulutuksiin tapahtuu oman kiinnostuksen mukaisesti ja yleensä tarjolla on runsaasti eri teemoja käsitteleviä koulutuksia. F.E.C-mallisen työvoimakoulutuksen ytimessä on täydennyskouluttautumisen ohella käytännön yritysyhteistyö potentiaalisen tulevan työnantajan kanssa. Osallistuminen tapahtuu työttömyysetuudella ja koulutus ei estä suoran työnhaun jatkamista & työllistymistä muualle kesken koulutuksen. Kokemustemme mukaan työvoimakoulutus tarjoaa erityisesti kokeneelle työnhakijalle varteenotettavan keinon sekä päivittää osaamistaan että koulutusyrityksen kautta löytää kasvuyritys, jota työnhakija ei välttämättä muutoin olisi löytänyt.
LISÄTIETOA
Target Partners Asiakaspalvelu: 010 299 7400